Job Description

Kiinnostaisiko sinua johtavan arkkitehdin työ maamme suurimmassa kaupungissa?Haemme asiantuntevaan joukkoomme kaupunkiympäristön toimialalle johtavaa arkkitehtiä vakinaiseen työsuhteeseen operatiiviseen yleiskaavoitustiimiin.Tehtäviisi kuuluvat yleiskaavatasoinen kaupunkisuunnittelu, vastuullisena suunnittelijana toimiminen, kaupunkirakenteelliset tarkastelut ja projektien johtaminen. Työt keskittyvät osayleiskaavojen laatimiseen ja tarkempi tehtävänkuva räätälöidään valittavan henkilön asiantuntemuksen ja kokemuksen painotusten pohjalta. Tällä hetkellä yksikössämme on työn alla Helsingin kehityksen kannalta merkittävä Östersundomin osayleiskaava ja olemme aloittamassa Pitäjänmäen sekä Herttoniemi-Roihupellon alueiden osayleiskaavat ensi vuoden aikana. Lisäksi varaudumme Ilmalan varikkoalueeseen ja pienydinvoimaan liittyvän kaavoituksen aloittamiseen tulevina vuosina.Tehtävän kelpoisuusehtona on arkkitehdin tai muu soveltuva kotimaassa tai ulkomailla suoritettu ylempi korkeakoulututkinto. Tehtävässä edellytetään kokemusta kaavoituksesta, laajaa ja monipuolista työkokemusta kaupunkisuunnittelusta sekä useiden vuosien kokemusta vastaavana suunnittelijana ja/tai projektipäällikkönä toimimisesta kaupunkisuunnittelun parissa. Lisäksi odotamme erinomaisia vuorovaikutustaitoja. Luemme eduksi vahvan kokemuksen yleispiirteisestä maankäytön suunnittelusta, erinomaisen ja monipuolisen teknisen ja ohjelmisto-osaamisen, kiinnostuksen uusien suunnittelumenetelmien hyödyntämiseen, liikennesuunnittelun ymmärryksen sekä hyvät esiintymistaidot.Pääset toimimaan osana laaja-alaista asiantuntijaorganisaatiota, jossa työskentelet yhdessä monien eri alojen ammattilaisten kanssa. Helsingin kaupungin työntekijänä saat myös runsaasti erilaisia henkilöstöetuja. Kaupunki tarjoaa muun muassa vapaa-ajan etuja, kuten runsaan henkilöstöliikunnan tarjonnan ja Epassin kulttuuri- ja liikuntaedun, lounasedun sekä työmatkalippuedun. Suurena työnantajana tarjoamme monia mahdollisuuksia ammattitaidon kehittämiseen, kuten kattavan koulutustarjonnan sekä monenlaisia urapolkuja. Työlläsi on yhteiskunnallista merkitystä ja palkitsemme mielellämme hyvistä työsuorituksista.Toimipisteemme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Kalasatamassa, työajat ovat joustavat ja työtä tehdään monipaikkaisesti. Ymmärrämme, ettei työ ole koko elämä ja pyrimme löytämään eri elämäntilanteisiin sopivia ratkaisuja ja joustoja.Palkkaus perustuu tehtävän vaativuuteen. Tehtäväkohtainen palkka on 4929,35 euroa/kk. Lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa 0-8 %.Meillä teet vaikuttavia töitä ja mahdollistat itsesi näköisen työuran!Jos lukiessasi huomasit, että tämä voisi olla sinua varten, niin lähetä hakemus rekrytointijärjestelmämme kautta 24.11.2025 klo 16 mennessä! Mikäli haluat voit lähettää portfolion/CV:n myös sähköpostitse Niklas Aalto-Setälälle.Jäikö jokin mietityttämään? Lisätietoja voit kysellä joko puhelimitse tai sähköpostitse, lisätietojen antajat löydät alta.

Job Application Tips

  • Tailor your resume to highlight relevant experience for this position
  • Write a compelling cover letter that addresses the specific requirements
  • Research the company culture and values before applying
  • Prepare examples of your work that demonstrate your skills
  • Follow up on your application after a reasonable time period

You May Also Be Interested In