Suomen evankelis-luterilainen kirkko (Evangelical Lutheran Church of Finland)

Nuorisotyön kesätyöntekijä Salon seurakuntaan

Posted: 4 days ago

Job Description

Salon seurakunnan kasvatustyö kaipailee kesäksi 2026 kirkon kasvatus/nuorisotyönohjaajaopiskelijaa tekemään leirityötä rippikoulu- ja alakouluikäisten leireille.Tehtävässä pääset toimimaan usealla leirillä moniammatillisessa työtiimissä sekä mahdollisesti useammassa leirikeskuksessa. Osaavan työtiimin lisäksi saat perehdytystä tehtäviisi ennen kesää ja esihenkilön tuen työllesi.Tehtävään valittavalta vaaditaan kykyä toimia yhtenä leirin ohjaajana rippikoulu- ja alakouluikäisten leireillä. Tässä korostuvat erityisesti ryhmänohjaus- ja vuorovaikutustaidot. Odotamme myös perehtyneisyyttä valtakunnallisen rippikoulusuunnitelman mukaiseen rippikoulutyön toteutukseen.Työn kesto on noin kaksi kuukautta painottuen kesä- heinäkuulle 2026. Palkkaus on KirVesTesin mukainen 401 + leiripäivärahat. Seurakunnalla on mahdollisuus auttaa majoitusjärjestelyissä myös leirien ulkopuolella tarpeen vaatiessa. Mahdolliset haastattelut pidetään 8.-12.12. ja niistä sovitaan erikseen haastatteluun kutsuttaville.Lisätietoja antaa Kasvatuksen esihenkilö Vilho Routasalo, 044 774 5290, vilho.routasalo@evl.fiYhteystietommeVilho Routasalo, 044 774 5290, vilho.routasalo@evl.fiTietoa organisaatiostaSalon seurakunta on vireää kasvatustyötä toteuttava noin 40 000 henkilön seurakunta kauniissa Varsinais-Suomessa.SijaintiKirkkokatu 6, Salo24100 Salo

Job Application Tips

  • Tailor your resume to highlight relevant experience for this position
  • Write a compelling cover letter that addresses the specific requirements
  • Research the company culture and values before applying
  • Prepare examples of your work that demonstrate your skills
  • Follow up on your application after a reasonable time period

You May Also Be Interested In