Granlund

Rakennuttamisen projektipäällikkö, Tampere

Posted: 9 hours ago

Job Description

Aitoja tekoja vastuullisuudessa, huippuosaamista, parhaita työkaluja ja hyvää johtamista – tätä on tarjolla, jos tilaisuuteen tartut.Meillä on vahva tahto kehittää, ei ainoastaan omaa toimintaamme, vaan koko rakennuttamista. Nyt ei enää tehdä kuten ennen, tai suoriteta rimaa hipoen.Haluaisitko tulla työkaveriksemme?Rakennuttamisen projektipäällikkö ­– ketterän rakentamisen osaajaRakennushankkeissa sinä olet ohjaksissa. Seuraat vastuullasi olevan hankkeen etenemistä – varmistat, että kaikki sujuu niin aikataulullisesti, laadullisesti kuin kustannuksellisesti suunnitellun mukaisesti. Työtehtävät sisältävät hankkeen johtamisen projektipäällikön ja rakennuttajakonsultin roolissa ja rakennustöiden valvontaa.Olet yhteyshenkilömme asiakkaan suuntaan. Raportoit heille sovitusti ja huolehdit, että heillä on ajantasainen tieto hankkeen tilasta rakentamisen osalta. Johtamassasi hankkeessa varmistat, että kaikki sujuu niin aikataulullisesti, laadullisesti kuin kustannuksellisesti suunnitellun mukaisesti.Käyt myös tarvittavaa dialogia urakoitsijoiden, suunnittelijoiden ja viranomaisten kanssa. Arkeasi ovat myös resursointi, yleinen organisointi ja sopimusten laatiminen. On tärkeää, että tiimi hankkeessa on priimaa – tämän sinä varmistat.Tehtäviäsi voidaan painottaa tarkemmin kokemuksesi ja toiveittesi mukaan ja halutessasi pääset myös osallistumaan kehitystehtäviin. Pääset näin hyödyntämään osaamistasi ja verkostojasi.Millainen on työarkesi?Hankkeidemme koko vaihtelee laajasti yksittäisistä tilamuutoksista laajoihin uudis- ja korjausrakentamisen hankkeisiin. Rakennuttamisen ja valvonnan palveluidemme projektien kohteita ovat koulut, päiväkodit, sairaalat tai muut julkisen puolen kohteet, liike- ja toimitilat, asunto-osakeyhtiöt sekä teollisuuden kohteet.Sinulla on usein työn alla useampi projekti kerralla, mikä edellyttää hyvää priorisointi- ja organisointikykyä. Toimintasi hankkeissa on ketterää ja joustavaa hankkeiden vaatimukset huomioiden, mutta kuitenkin hankkeiden johtamistavaltaan ihmislähtöistä.Minkä hankkeen kanssamme otatkaan johdettavaksesi, yhdessä me onnistumme. Kaikki osaamisemme on hyödynnettävissäsi ja alueellista tukea sinulle tarjoaa valtakunnallisesti kattava toimipisteverkostomme.Tule mukaan kasvavaan liiketoimintaanRakennuttamista tehdään jo kaikissa Granlundin liiketoimintayksiköissä kautta maan yli 200 rakennuttamisen asiantuntijan voimin ja tavoitteenamme on jatkaa kannattavaa kasvua myös tulevaisuudessa - siksi haluamme myös sinut mukaan.Meillä on myös rakennuttamisessa erityisosaamista esimerkiksi datavetoisissa 4D-aikataulutuspalveluissa ja kustannusohjauksessa sekä puhdastilarakentamisessa.Millaista osaamista tarvitset tässä tehtävässä?Tässä tehtävässä tulet tarvitsemaan rakentamisalan työkokemustasi. Olet jo aiemmin työskennellyt rakennuttajana ja omaat oman vahvan verkoston tilaajiin. Sinulta löytyy referenssejä esimerkiksi teollisuuden, toimitilojen tai liikekiinteistöjen korjaus- tai uudisrakentamisen hankkeista.Mitä koulutukseen tulee, sinulla on rakennusalan DI tai AMK/YAMK -koulutus tai vastaava. Mikäli taskusta löytyy jo esimerkiksi RAPS, RAP, RAVS tai RAV FISE pätevyyksiä, aina vain parempi.Vaikka oletkin jo kokenut asiantuntija, emme odota, että osaat kaikkea ja sinulla on käytössäsi myös rakennuttamisen tiimiemme ja muiden palveluidemme tuki.Työelämätaidoistasi tässä tehtävässä pääset hyödyntämään kommunikointi- ja neuvottelutaitojasi. Arvostamme ulospäin suuntautunutta yrittäjähenkistä luonnetta, sekä vahvaa omaa verkostoa rakennusalalta. Sen lisäksi että tuot esiin oman näkemyksesi, osaat myös kuunnella. Kärsivällisyydestäkään ei varsinaisesti haittaa ole.Tehtävässä onnistumistasi edesauttavat kommunikointi- ja yhteistyötaitosi. Osaat esittää näkemyksesi rakentavasti, löytää ratkaisuja yhdessä ja ennakoida tulevaa. Sinulla on taito pitää projektin monet langat käsissäsi. Olet tarkka, määrätietoinen ja kärsivällinen. Ja jos kanssasi on mukava tehdä töitä, aivan mahtavaa.Miltä vaikutti? Tuletko matkaan?Tähän tehtävään ja työkaveriksemme voit hakea lähettämällä hakemuksesi, palkkatoiveesi ja CV:si viimeistään 7.1.2026.Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, joten älä suotta odottele viime hetkeen asti.Mikäli sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä, sen tavoitteista tai meillä työskentelemisestä, Priit ja Tuomo vastaavat niihin mielellään. Osaston johtaja Priit Nukan tavoitat joko puhelimitse p. 044 536 2919, tai sähköpostilla.Rakennuttamisen liiketoimintajohtaja Tuomo Nergin tavoitat joko puhelimitse p. 040 353 5028 tai sähköpostilla.Rekrytointiprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Annaan. HR-asiantuntijamme Anna Palmgrenin tavoitat joko puhelimitse p. 040 523 1757 maanantaisin ja torstaisin klo 12-14, tai sähköpostilla.Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@granlund.fi

Job Application Tips

  • Tailor your resume to highlight relevant experience for this position
  • Write a compelling cover letter that addresses the specific requirements
  • Research the company culture and values before applying
  • Prepare examples of your work that demonstrate your skills
  • Follow up on your application after a reasonable time period

You May Also Be Interested In