Helsingin kaupunki – Helsingfors stad – City of Helsinki

Varhaiskasvatuksen sosionomi, päiväkoti Soittaja, Kannelmäki

Posted: 6 hours ago

Job Description

Päiväkoti Soittaja on Kannelmäessä keskeisellä paikalla, hyvien kulkuyhteyksien varrella, sijaitseva tammikuussa 2024 avattu Joutsenmerkitty uudisrakennus.Meillä arvostetaan lapsuutta omana ainutlaatuisena elämänvaiheenaan. Leikki on Soittajassa keskeisellä sijalla, oppimisympäristöjä suunnitellaan ja muokataan yhdessä lasten kanssa leikkien ympärille. Soittajassa huomataan hyvä, kannustetaan uusien taitojen oppimiseen ja iloitaan onnistumisista yhdessä. Jokainen lapsi kohdataan yksilönä omine vahvuuksineen.Soittajassa lapset on jaettu neljään soluun. Huoltajamme on kuvaillut päiväkotiamme hyvin: "tuntuu kuin yhden talon sisällä olisi neljä pientä päiväkotia". Jokaisella solulla on oma eteinen ja uloskäynti. Soluissa on neljä ryhmää, joilla kaikilla on omat ryhmätilat. Lisäksi Soittajassa on yhteisiä tiloja sekä kaikkien ryhmien käytössä oleva sali.Soittajan lasten suurimmassa suosiossa on monipuolinen päiväkodin piha pelialueineen. Pihasta löytyy pienille aidattu oma piha-alue. Alueella on myös erinomaiset retkeilymahdollisuudet lähimetsiin, leikkipuistoihin, Kanneltalon kulttuuri- ja lasten tapahtumiin sekä kirjastoon ja sijaitseepa ”takapihallamme” iso urheilukenttäkin.Päiväkoti Soittajassa toimitaan tiimipareittain, joka mahdollistaa rauhallisen aloituksen uudessa työssä. Tiimissäsi työskentelet varhaiskasvatuksen opettajan työparina yhdessä kehittäen ryhmän toimintaa sekä perheiden kanssa tehtävää yhteistyötä. Lisäksi ryhmässä työskentelee vahvistetun henkilöstömäärän lastenhoitaja. Ryhmässä on 14 esiopetusikäistä lasta.Pystyt jakamaan osaamistasi koko solun tasolla. Soittajassa on oma yksikön varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä 3. tason varajohtaja, joka ei työskentele lapsiryhmässä. Heidän arjen läsnäolonsa tarjoaa vahvan tuen ryhmiin sekä mahdollisuuden yhdessä pohdiskeluun. Lisäksi meillä on tällä hetkellä pedagogiikkaa tukemassa ryhmästä irroitettu varhaiskasvatuksen opettaja sekä toinen varhaiskasvatuksen erityisopettaja.Soittajan työyhteisö on avoin, huumorintajuinen ja moninainen. Toimintakulttuuria rakennetaan ja kehitetään yhdessä koko työyhteisön kanssa keskustellen. Arvostamme ratkaisukeskeisyyttä, hyviä vuorovaikutustaitoja ja positiivista pedagogiikkaa.Varhaiskasvatuksen sosionomina suunnittelet, arvioit ja toteutat varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa ja tuet lapsen yksilöllistä oppimista Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti yhdessä tiimin ja työyhteisön kanssa.Rakennat lapsiryhmäsi toimintakulttuuria ja oppimisympäristöä. Tuet lapsen sosiaalista kasvua yhteisöjen ja yhteiskunnan jäseneksi ja jäsenenä. Tuot yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja sosiaalipedagogisia näkökulmia pedagogiseen työhön ja siten edistät yhdenvertaisuuden toteutumista.Helsingin kaupungilla toimii varhaiskasvatuksen sosionomien verkosto, josta saa kollegiaalista tukea jamahdollisuuden verkostoitua muiden varhaiskasvatuksessa toimivien sosionomien kanssa.Miksi töihin meille?Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.Edellytämme, että sinulla on vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla (540/2018 27).Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki55).Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen sosionomina Helsingin kaupungilla vuonna 2025 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.

Job Application Tips

  • Tailor your resume to highlight relevant experience for this position
  • Write a compelling cover letter that addresses the specific requirements
  • Research the company culture and values before applying
  • Prepare examples of your work that demonstrate your skills
  • Follow up on your application after a reasonable time period

You May Also Be Interested In